I'm Back

Pitkän luovan tauon jälkeen päätinkin jatkaa kirjoittelua tänne. Tämä vuosi elämästäni on ollut yksi surkeimmista pitkiin aikoihin. Monet asiat ovat kusseet pahemmin kuin olisin odottanu. Voisi sanoa, että jos elämäni olisi elokuva niin olisin nyt siinä syvämmässä pohjassa mitä päähenkilö tulee saavuttamaan. Eli jossain toisen näytöksen korvilla. Tai sit tää elokuva on tragedia. Oli niin tai näin, uskon että valoa on jossain vaiheessa tunnelin päässä.

Joka tapauksessa se on ollut kai suurin syy miksen ole halunnut kirjoittaa. Toisaalta olen halunnut kirjoittaa, mutten silti ole saanut sitä tehtyä. Voisi sanoa, että olen ollut masentunut tai ainakin melankolia on ollut läsnä kanssani. Mitä tahansa se tarkoittaakaan.

Aikaisemmin kun olen ollut masentunut niin ne ovat olleet jossain määrin itsetutkiskelua-aikaa, jolloin olen löytänyt itseäni uudelleen. Kohta on tämä vuosi päättynyt ja en ole koko aikana löytänyt itseäni uudelleen vaan pikemminkin olen kadottanut itseäni pahemmin kuin koskaan aiemmin elämässäni.

Mutta sen sijaan olen katsonut tämän vuoden aikana paljon uusia ja vanhoja elokuvia. Oikeastaan en ole juuri muuta tuntunut tehneenkään. Ostin jopa itselleni videotykin ja kankaan, että elokuvanautinto olisi entistä hienompi. Ei se ole tehnyt kyllä vielä yhdestään leffasta parempaa, mutta mieluusti niitä katsoo isolta kankaalta kuin pieneltä telkkariruudulta.

Minulta on viime aikoina jostain syystä moni kysynyt, että mikä niissä elokuvissa on niin ihmeellistä että niitä pitää niin paljon katsoa. Jotkut väittävät etteivät katso elokuvia juuri ollenkaan. Olen eri mieltä. Veikkaan, että jokainen meistä katsoo koko ajan hyvinkin paljon erilaisia elokuvia. Tv-sarjatkin ovat elokuvia. Ne ovat vain harvinaisen pitkiä elokuvia, joita esitetään pienissä paloissa. Mutta yleensä kaikissa sarjoissa on joku perusristiriita, jota yritetään ratkoa, joko koko sarjan ajan tai sitten yhden tuotantokauden ajan. Esim. Lostissa oli perusristiriita oli pilotista neljännen tuotantokauden loppuun, että miten he pelastuvat pois saarelta. Pako-sarjassa taas oli jokainen tuotantokausi eri paikasta pakenemista, mutta siinäkin tavallaan oli koko sarjan kantava teema. 24-sarjassa joka tuotantokaudessa oli oma vuorokautensa ja sen perusristiita. Jopa saippuaooppereissa on se. Kauniit ja rohkeat on 20 vuotta esittäneet samaa ihmissuhdedraamaa, välillä vain vaihdellen hahmoja. Samoin joku Salatut Elämät, jossa myös on vain harvinaisen pitkä tarina, joka ei tunnu koskaan loppuvan. Kun edellinen konflikti on ratkottu, on siinä sivuraitella ollut koko ajan toinen tulossa uudeksi konflitiksi.

Alunperin draamaelokuvat olivat teatterinäytösten kuvaamista, kunnes joku nero keksi, että eihän meidän tarvii kuvata tuota näytöstä lavalta vaan mehän voidaan tuoda se lava tänne kameran luo. Joten tarinoita on kerrottu samalla tavalla näyttämöllä, kuin elokuvissa. Tai no ei ehkä samalla tavalla mutta peruselementit on samat. On joku tarina, jota kertovat näyttelijät.

Ja mitä enemmän me katsomme sarjoja ja elokuvia, sitä enemmän me opimme näistä tarinoista mitä meidän pitäis ehkä omissa tarinoissamme osata. Sinkut (yleensä naiset) tykkäävät katsoa, romanttisia komedioita tai pelkästään romanttisia elokuvia, koska ehkä sellainen tuhkimotarina voisi tapahtua minullekin. Toisaalta naiset tykkävät myös katsoa juuri saippuaooppereita, koska siinä samat asiat tuntuvat toistuvan koko ajan (Ridge saa Brooken, tuhannenen kerran!). Mutta luulen, että sekin johtuu siitä, että naiset kaipaavat enemmän varmuutta asioiden pysyvyydestä ja siksi pitävät siitä, että asioita toistellaan. Naiset alkavat epäilemään, että jokin on pielessä jos mies lakka toitottamasta "rakastan sinua" tai muuta huomiota antavaa toimintaa. Ja saippuaoopperoissa esiintyy tälläistä toistuvaa kiertoa niin voisin ajatella, että naisille on muutenkin normaalia kausittaisuus, kuten kuukautiset.  Sanotaankin, että naiset tykkäävät enemmän katsoa sarjoja kuin miehet.


Miehet tykkäävät toimintaelokuvista, koska meidän miesten yksi perustarpeemme tuntuu olevan jonkinlainen kamppailu ja kilpailu koko ikämme, koska me miehet joudutaan elämässä yleensä kohtaamaan niitä vähän väliä väkisinkin. En tarkoita tappelua konkreettisesti, mutta me miehet tykätään ottaa toisistamme mittaa eri peleissä, on ne tietokoneella tai kentällä tai millä vaan. Yleensä ne tehdään melko turvallisissa merkeissä. Mutta meistä on kiva katsoa toimintasankareita, joiden puolella olemme elokuvassa ja toivomme heidän voittavan huonoista lähtökohdista huolimatta. Sama pätee kaikkii urheiluelokuviin. Ja miehet taas yleensä tykkäävät katsoa enemmän elokuvia.

Eli naiset tykkäävät siitä, että pieniä ristiriitoja ratkotaan kaiken aikaan vähäsen (välillä joku isompikin) ja taas miehet tykkäävät katsoa leffoja, joissa on yleensä iso koflikti joka vaatii aseita ja muuta suurempaa toimintaa ja ne leffat yleensä päättyy suureen räjähdykseen. Muistuttaako tämä teitä jostain?

Freudilaista ajattelua, tiedän. Ja olkootkin. Mutta pointti onkin siinä, että miten me elämme elämäämme, mutta emme välttämättä itsekään huomaa eri asioita. Vaikka aivomme huomaisikin.

Elämän ja elokuvan välillä on se ero, että toinen on kirjoittettu. Omaa elämäänsä ei voi kirjoittaa. Tai ehkä voi, mutta se voi olla aika haasteellista.

Millaisen elokuvan tai sarjan sinä kirjoittaisit? Olisiko se draama, toimintaelokuva, jännäri, kauhuelokuva vaiko komedia?

Minä kirjoittaisin semmosen sarjan, jossa päähenkilö on pohjimmassa missä on koskaan ollut, mutta nousee siltä korkeamalle kuin on koskaan ollut. Saavuttaen siinä tarinassa kaiken mitä hän on koskaan halunnut. Sille päähenkilölle tulisi koko ajan konflikteja vastaan ja näyttäisi välillä, että kaikki toivo on menetetty. Mutta silloin aina tulisi se deus ex machina, eli jumalallinen väliintulo, joka pelastaisi päähenkilön kun kaikki toivo on menetetty.  Siinä sarjassa voisi olla joku pahis, joka yrittäisi koko ajan estää päähenkilöä päästä tavoitteeseensa, mutta päähenkilö voittaisi pahan. Mutta se paha tulisi koko ajan uudelleen ja uudelleen eri muodoissa. Ihmisvihollisina, sairauksina, onnettumuuksina, kuoleman varjona joka veisi tärkeitä ihmisiä päähenkilöltä, jotta sen seikkailusta tässä sarjassa tulisi haasteellisempaa.

Ehkä jossain vaiheessa saisin toisen kirjoittajan tarinaan. Silloin voisi ehkä alkaa kirjoittamaan yhteistä tarinaa.