Sivun näyttöjä yhteensä

torstai, 13. tammikuuta 2011

Ja viime vuoden kulttuuritekopalkinto menee...

Blogin päivittäminen tuntuu vain harventuneen entisestään. Liekö syynä osittain se, ettei ole ehtinyt vaiko vain laiskuus. Osasyynä lienee myös motivaation puute ja aiheet. Jotkut blogistit päivittävät lähes päivittäin omia blogejaan ja minä arvostan sellaista, koska itselleni sellainen olisi täysi mahdottomuus. Suurin syy harvinaiseen kirjoittamiseen lienee oma itsekriittisyys; en halua kirjoittaa parin rivin päivityksiä ja sanoa asioita kun on oikeasti jotain sanottavaa. Päivittäin tulisi vaikka minkälaista tarinaa, mutta seuraavana päivänä kun sen voisi kirjoittaa niin se tuntuu jo vanhetuneelta. Eli pitäisi siis kirjoittaa päivittäin ne jutut.

Mutta on yksi juttu mikä lienee mainitsemisen arvoinen. Nimittäin viime vuoden kulttuuriteko, joka kuuluu allekirjoittaneen mielestä yksinoikeutetusti Red Letter Mediaa pyörittävälle Mike Stoklasalle. Hän nimittäin teki viime vuonna pitkät videoarvostelut tai pikemminkin analyysit kaikista Star Warsin esiosista. Lisäksi hän on tehnyt vastaavia arvosteluita mm. Avatarista ja Star Trekeistä. Mutta varsinaisen pankin räjäytti Star Wars-videot.  

Red Letter Media itsessään on pieni lähinnä hääkuvauksia ja muita pieniä juttuja kuvaava tuotantoyhtiö.

Kyseiset videoanalyysit nimittäin ovat varsin tyhjentäviä selityksiä siitä mikä meitä kaikkia esiosien katsojien vaivasi kun näimme ne. Se vaivaantunut tunne kun tuli elokuvateatterista, että jokin oli näissä pahasti pielessä.



Varoituksen sana kyseisistä videoarvosteluista, että ne eivät ole tehty ihan perinteisellä tavalla. Alunperin Stoklasa yritti tehdä videoarvosteluja perinteissä kommentaattoriäänellään, mutta huomasi pian, että hänellä on aivan liian tylsä ääni, jota kukaan ei jaksaisi kuunnella. Sen sijaan hän laittoi hahmon, jonka oli luonut johonkin aikaisempaa lyhäriinsä eli Mr. Plinkett. Plinkett on vanha mies (omien sanojensa mukaan yli 100-vuotias) ja hän on myös naisia vihaava psykopaattinen sarjamurhaaja, joka kellarissaan pitää panttivankeina naisia. Lisäksi hän kertoo tappaneensa kolme vaimoaan. Allekirjoittanutta alunperin hieman häiritsi kyseinen taustatarina joka irrottaa hieman arvostelusta, mutta kun oli katsonut useamman arvostelun niin alkoi löytämään myös sen erillisen tarinan arvosteluiden takaa. Hieman samaan tapaan kuin Cinemassacren Angry Video Game Nerd yhdistää kaikkia kyseisiä arvosteluita. 

Kun oppii ymmärtämään mistä on kyse saa videoista lisää huumoria irti. Vaikka ne ovat ilmankin tosi hauskoja. Plinkett vai oikeastaan Stoklasa tietää mistä puhuu. Hän käyttää esimerkkeinä alkuperäistä Star Wars-trilogiaa ja muita elokuvia demostroidakseen mikä niissä uusissa on niin pahasti vialla. Kaiken lisäksi hän vielä tekee ne ilman halpoja keinoja. Kuten esimerkiksi osoittaa, että ei Jar Jar Bings ja Hayden Christensen oikeasti pilanneet uutta trilogiaa, koska heidän syyttäminen on niin helppoa. Tosiassa uusi trilogia on paska siksi koska ne ovat huonoja elokuvia; elokuvaissa ei ole kunnollista päähenkilöä (kuten Luke Skywalker alkuperäisissä) tai edes mielenkiintoisia hahmoja joista välittää (kuten Han Solo). Toinen hyvä pointti on se, että Lucas otti Anakin Skywalkeriksi pienen pojan, että lapset samaistuisivat siihen. Totuushan on kuitenkin, se että kun lapset leikkivät niin ei takuuvarmasti kukaan halua niissä leikeissä olla joku pikkupoika, vaan he haluavat olla Rambo, Spiderman tai vaikka se Darth Maul.



Ylipäätään kokonaisuutena arvostelut ovat hyvin tyhjentäviä. Ei jää mitään lisättävää. Lucas teki kaikki esiosat ensimmäisistä käsikirjoitusversioista ja kukaan ei uskaltanut kyseenalaistaa mitään. Videossa on kuvia miten kaikki kuvausryhmässä nauravat kaikille Lucasin huonoille vitseille ja miten tuottaja kehuskelee miten joka ikisessä kuvassa tapahtuu niin hirvittävän paljon (ketä katsojaa se taas oikeasti kiinnostaa). Koska tärkeintä on kuitenkin hahmot. Alkuperäisessä trilogiassa oli kiinnostavat hahmot, joista me oikeasti välitimme ja taas uusimmassa ei ollut ketään josta oikeasti välitti. Alkuperäinen trilogia oli mystinen ja kiinnostava ja uusi trilogia aloittaa jo heti tuhomalla Voiman selittämällä sen jollain fucking mediklorian-pitoisuuksilla? Alkuperäisessä trilogiassa puhuttiin valosapeleistä Jedien aseina ja Darth Vaderilla oli sellainen koska oli langennut Jedi. Ei Emperorilla ollut sellaista. Ei ollut tarvetta, koska itse tulkitsin että Pimeän puolen voimat olivat niin suuria, ettei siihen edes tarvittu mitään ulkoisia aseita vaan ne voimat tulivat sisältä päin. Samoin Yoda. Eihän hänen koulutuksessaan ollut mitään valosapeleita, koska kyse Voimassa oli sisäisestä voimasta tai sisäisestä Voimasta. Eli Stoklasa hyvin tekee pointteja sihen miten tavallaaan uusi trilogia tuhosi myös vanhan.

Ja kyse oli pitkälti Lucasin laiskuudesta. Making of-dokumenteista näkee miten kaksi viimeisintä osaa kuvattiin täysin studiossa kokonaan vihreätä kangasta vasten ja suurimmassa osassa kohtauksissa joko kävellään käytävää pitkin ja pysähdytään ja toisessa osassa taas istutaan sohvilla ja yleensä kuvissa on kaksi tai maksimmissaan kolme hahmoa. Ei aitoja lavastuksia missään. Sitten Lucas istuu tuolillaan kädessä kahvi ja edessään kaksi monitoria, joista toinen kuvaa toisen kasvoja ja toinen toisen. Miten tylsää. Ja miten tylsiä ne elokuvat olivatkaan.


Odotan jo innolla jos samanlaisen suurennuslasin alle päätyisi seuraavaksi vaikka uusin Indiana Jones.


Jos on vielä näkemättä nämä arvostelut niin linkki on tässä:



3 kommenttia:

  1. Sopivasti aiheeseen liittyvä uutinen löytyi: http://dome.fi/elokuvat/uutiset/star-wars-fani-suuttui-arvostelusta-kirjoitti-108-sivuisen-puolustuspuheen-phantom-menacelle

    VastaaPoista
  2. Ja Red Letter Median pikainen vastaus :) http://www.youtube.com/watch?v=jTpWzg4aiEU

    VastaaPoista
  3. Katselin itsekkin tuon kolmannen episodin analyysiä ja oli hyvin mielenkiintoista katsottavaa.

    En siis tutustunut koko red letter median toimintaan tai tyyppeihin vaan pistin videon pyörimään ja olin vähän, että mitäs vittua, mutta kun alkoi tulla sitä asiaa sieltä niin ei sitä kesken enään jättää.

    VastaaPoista