Puhuin aikaisemmin Cop Outista ja siitä miten surkea (buddy-)leffa se oli. Joten ajattelin kirjoittaa sitten hyvästä buddy-leffasta. Eli Bruce Williksen Die Hard-eran oma henkilökohtainen suosikkini Tony Scottin ohjaama Viimeinen Partiopoika (The Last Boyscout, 1991). Elokuvassa Willis esittää yksityisetsivää Joe Hallenbeckiä, joka saa toimeksiannon parhaalta kaveriltaan Mike Matthewsilta (Bruce McGill), joka muuten nai Joen vaimoa, suojella stripparia Cory (Halle Berry) . Mike kuolee, mutta Joe ottaa tehtävän vastaan. Samalla hän saa vastaansa ja lopulta puolelleen Coryn poikakaverin, entisen ammattilaisjalkapalloilija Jimmy Dixin (Damon Wayans). Jimmy Dix on saanut potkut liigasta huumeongelmien takia ja nykyäänkin vetää kamaa. Cory kuitenkin kuolee mafian luodeista ja Joesta ja Jimmystä tuleekin murhantutkijapari. Heille paljastuu, että mukana juonessa on senaattori Baynard, joka aikoinaan hankki Hallenbeckille potkut Salaisesta Palvelusta ja jalkapallojoukkeen omistaja Shelly Marcone (Noble Willingham), joka tapatti Coryn. Joten molempien arkkiviholliset ovat vastassa. Tässä siis juoni lyhykäisyydessään.
Leffa ei tietääkseni lippuluukuilla hirveästi tuonut rahaa, eivätkä kriitikotkaan sitä juuri silloin eivätkä nytkään ylistä. Ja toisaalta se on ymmärrettävää, koska tarina ei ole mitenkään ihmeellinen ja monia aukkoja varmasti löytää tarinankerronasta jos haluaa. Elokuvan juoni onkin hyvin arkkityyppinen, mutta sekoitettuna mustaa huumoria ja väkivaltaa tuo se kuitenkin nautinnollista viihdettä. Elokuvan käsikirjoittaja Shane Black (Leathal Weapon, Long Kiss Goodnight, Kiss Kiss Bang Bang) on onnistunut tekemään hyvin moderinin kovaksi keitetyn film noir etsivätarinan sekoitettuna hyvään buddy-leffaan. Kaiken lisäksi tähän elokuvaan on kirjoitettu varmasti parhainta läpänheittoa ja onelinereita mitä oli tehty silloin ja mitä tehdään nykyään. Enkä usko, että Shane Black on muutenkaan kirjoittanut tätä elokuvaa otettavaksi liian vakavasti. Kuten kohtaukset, joissa takaa-ajo vuoren kielekkeeltä päättyy siihen että auto tippuu uima-altaaseen ja räjähtää. Silti käsikirjoituksen parasta antia ovat Williksen ja Wayansin välinen dialogi tai lähinnä läpänheitto, joka ei ole minusta vanhenutunut päiväkään vaikka on kyse melkein 20 vuotta vanhasta leffasta. Wayansin veljesten leffat eivät minusta ole koskaan olleet mitenkään hauskoja, mutta tässä leffassa Damonin läpänheitto minusta toimii. (Ehkä juuri siksi, että ne replat on joku muu kirjoittanut.)
Amerikkalainen kirjailija Charles Pappas on sanonut film noirin olevan "luusereiden kieltä, johon sekoittuu aina samat kolme asiaa; seksi, väkivalta ja raha".Tämä elokuva on niin klassista (tai hyvin modernia) film noiria, ettei tosikaan. On langennut etsivä, on murhattu salaperäinen daami, niljakas pikkuroisto, (joka kuolee kirjaimellisesti yhdellä iskulla), on NFL:ään liittyvää korruptiota ja mahtipontinen rikollispomo kaiken takana. Willis selviää joka tilanteesta nokkeluudella ja partaveitsen terävällä läpällä. Joe Hallenbeck on entinen Salaisen Palvelun agentti, joka on nykyään alkoholisoitunut yksityisetsivä, jolla ei ilmeisemmin ole onnea työkeikkojen eikä perhe-elämän suhteen. Sen lisäksi, että hänen avioliittonsa on kuralla, myös hänen tyttärensä Darian (nuori Danielle Harris) vittuilee hänelle päin naamaa ja kertoo miten luuserina hänen äitinsä ja hän isäänsä pitää. Lisäksi hänen surkeuttaan kuvataan muutamissa kohtauksissa niin, häneltä loppuu tupakat, eikä hänellä ole varaa uuteen askiin niin hän löytää maasta saastaisen jämätupakan ja ottaa sen. Jimmy Dixin vaimo ollessaan viimeisillään raskaana jäi rekan alle, mutta hänen poikansa saatiin pelastettua keskosena. Hän ehti nähdä yhden unen. Sitten lapsikin kuoli. Eli tavallaan molemmat (anti)sankarit ovat hyvin samanlaisia, virheitä tehneitä,
mutta samaan aikaan uhreja. Hahmot ovat klassisia monin tavoin ja Willistä voisikin pitää päivityksenä Humphrey Bogartin esittämiin klassikkoetsiviin Syvässä unessa tai Maltan haukassa. Elokuva myös alkaa etsivätarinoihin hyvin klassisesti siitä kun Joe Hallenbeck herää autostaan oman toimistonsa edestä, krapulaisen näköisenä, tukka sekaisin ja muutaman päivän sänki naamalla. Se mikä on tuossa hauska viittaus, että yleensä se etsivä herää krapulassa toimistostaan, mutta nyt menee jo niin huonosti, ettei edes ole päästy toimistoon asti nukkumaan.Vaikka kyseessä ei ole mikään suuri elokuvahistorian mestariteos, jota en uskaltaisi edes suositella kaikille, on kyseessä kuitenkin minusta hyvästä 90-luvun old-school buddy-toimintaleffasta.
Minä pidin myöskin Viimeisestä Partiopojasta. Nämä buddyelokuvathan ovat usein leffoja joissa varsinaista juonta tärkeämpi tekijä on päähenkilöiden välinen kemia ja vaikka Damon Wayans ei ideaalivalinnalta vaikutakaan, niin ihan hyvin hän Willisin rinnalle istui.
VastaaPoistaWayans oli tuohon aikaan suht' iso tähti, mutta enpä muista pahemmin hänestä kuulleeni enää vuosiin.
Luulenpa että yksi syy Viimeisen Partipojan heikkoon menestykseen johtui tavallaan Willisista. Ei siksi että hän olisi ollut huono roolissaan, päinvastoin, mutta muistan elokuvan julkaisuaikaan monen kriitikon ja kanssaihmisen mäkättäneen ettei Viimeinen Partiopoika ollutkaan Die Hard 3. Tavallaan perustelu uuden Die Hardin odotuksesta onkin perusteltu, sillä varsinkin kun katsoo millainen oikeasta Die Hard 3:sta tuli, niin yhtäläisyyksiä on useita.
Mutta on kohtuutonta vertailla näitä elokuvia keskenään, sillä Viimeinen Partiopoika on ehdottomasti Shane Westin elokuva, ei sen näyttelijöiden ja tämän huomaa vertailemalla Westin kirjoittamia elokuvia keskenään. Etenkin Long Kiss Goodnight ja Kiss Kiss Bang Bang ovat Viimeisen Partiopojan kanssa niin samanhenkisiä että jokaiseen olisi melkein voinut pistää samoja päähenkilöitäkin.
Olen samaa mieltä monessakin kohtaa. Die Hard 3:ssa on hirveästi yhtäläisyyksiä alkuasetelmasta lähtien. Lisäksi se on minusta ainut Die Hard, joka on oikeasti buddy-leffa. Samuel L. Jacksonin ja Williksen kemiat toimivat siinä leffassa harvinaisen hyvin.
VastaaPoistaJa se on myös totta, että Viimeinen Partiopoika ei ole ohjaajan leffa, vaan käsikirjoittajan leffa. Mutta toisaalta sekin on totta, että monet ohjaajat eivät usein arvosta juurikaan alkuperäistä käsikirjoitusta pitävät sitä lähinnä suunnanantajana ja ja sitten tekevät mitä mieleen juolahtaa siitä.
Tykkäsin aikanani Partiopojan misogynistisestä asenteesta. Ja Satan Claus -piirroksesta.
VastaaPoistaMinä pidän siitä vieläkin. :)
VastaaPoista