En yleensä tee arvosteluita, mutta nyt en voi olla sulkematta suutani siitä sonnasta mitä olen nähnyt.
Katsoin eilen Cop Outin. Siitä tuli otsikko. Jos pidätte Bruce Williksen leffoista ja olette pitäneet Kevin Smithin tuotannosta niin välttäkää viimeiseen asti tätä ala-arvoista audiovisuaalista paskaa. Sitä ei edes elokuvaksi voi sanoa enää. Mutta puolustukseksi voi sanoa sen, että tämä on Smithin ensimmäinen elokuva, jota hän ei ole itse kirjoittanut ja tuottanut. Toisekseen elokuvaa ei ole myöskään tuottanut Weinsteinin veljekset ja Scott Mosier. Kolmanneksi tämä on Smithin ensimmäinen suuren studion elokuva, joten tavallaan voi sanoa, ettei kyseessä ole millään tavoin Kevin Smithin elokuva vaan joku tilaustyö valmiille paskalle. Elokuvan on kirjoittaneet Cullenin veljekset, jotka saavat Wachowskien viimeisimmät vaikuttamaan Tolstoin Sodan ja rauhan tapaisilta mestariteoksilta.
Eli leffan idea on parodioida 80- ja 90-luvun buddy-leffoja. Niitä kyttäleffoja, missä on toinen valkoinen ja toinen musta kyttä ja kaikkia muita kliseitä mitä niihin kuuluu. Ideana mahtava, mutta toteutuksena täyttä kuraa. Pääosissa Bruce Willis (valkoinen kyttä) ja 30 Rockista tuttu Tracy Morgan (musta kyttä).Ensinnäkin tämän piti olla komedia, mutta en edes hymyillyt kertaakaan elokuvan aikana ja se on Kevin Smithin leffoissa aivan ennenkuulumatonta. Toiseksi, se ei ollut parodia, koska kliseet mistä yritettiin tehdä pilaa eivät toimineet ollenkaan. Willis, joka on teki näitä buddy-leffoja koko uransa alkuajan, (Die Hardit, Viimeinen partiopoika, Hudson Hawk, jne) varmasti kyllä tietäisi miten niistä tehdään pilaa. Last Action Hero oli hyvä (oikeasti hyvä) parodia 80-luvun kyttäleffoista. Siinä vielä menee oikealla kaavalla kaikki kliseet. Tässä jo ensimmäisessä näytöksessä annetaan jo virkamerkki poliisipäällikölle ja joudutaan hyllylle. Yleensä siinä kohtaa vasta se musta poliisipäällikkö huutaa kurkku suorana miten pormesti on sen poliisipäällikön perseessä kiinni kun tuloksia ei tule. Toisen näytöksen lopussa yleensä vasta tähän tilanteeseen päästää, että joudutaan hyllylle. Ja hyi helvetti, miten Bruce Willis tuhosi viimeisenkin ylpeyden aiheen, kun Tracy Morgan kuulustelee alussa epäiltyä pahana poliisina ja heittää one linereita aina Heatista Serpicoon Williksen katsellessa peili-ikkunan takaa ja lopussa sanoo "Yippee-ki-yay, motherfucker" johon Willis toteaa, tuota leffaa en ole nähnytkään. AAARGH!! Ja kolmanneksi tämä ei ole hyvä edes toimintaelokuvana. Se on ihan täyttä kuraa siinäkin genressä.
Tracy Morgan ei koko elokuvan ajan vaikuta ollenkaan poliisilta, vaan kaverilta joka näyttelee huonosti poliisia. Toisekseen Williksen ja Morganin kemiat eivät kohtaa millään tasolla ja ne ovat elokuvan mukaan olleet partnereita jo 9 vuotta. (Sitä on muutenkin vaikea uskoa Morganin esittämästä hahmosta, että olisi niin pitkään kyttänä ollut.)
Lisäksi elokuvan sivuroolissa käy Seann "Stifler" William Scott, joka on huhujen mukaan improvisoinut koko roolinsa ja sen kyllä huomaa, koska noin huonossa leffassa ei voisi ollakaan niin hirvittävän ärsyttävää hahmoa kuin se pystyy olemaan.
Olen toivonut jo pitkään, että Willis palaisi poliisin rooliin leffoissa ja tämän jälkeen mietin, että ehkä Williksen olis aika jäädä eläkkeelle. Hän parodioi kliseistä kyttähahmoa 16 Blocksissa ja se oli ihan leffana ihan ok. Siinä on kanssa tämä alkoholisoitunut kyttä, jolla on paljon ongelmia henkilökohtaisessa elämässään, mutta kyttänä on ainutlaatuinen. Sama mikä oli Die Hard With Vengeancen, Viimeisen partiopojan (no yksityisetsivä), Striking Distance ja jopa Fifth Elementissä. Sitä paitsi koko leffan ajan tuntuu että Willis on hyvinkin poissaoleva. Ihan kuin odottaisi koko ajan, että kuvaukset loppuvat ja pääsisi kotiin.
Tähän roskaan saatiin jotenkin ihmeellisesti musiikintekijäksi jo eläköitynyt Harold Faltermeier, joka on tuttu esim. Beverly Hills Copin legendaarisesta teemastaan, mutta tästä elokuvassa ei mitään musiikillisia helmiä löydy.
Kevin Smith on leikannut tämänkin pätkän, kuten kaikki muutkin elokuvansa, mikä on kyllä ollut virhe, koska hän ei ole tuntunut tajuavan mitään rytmityksestä.
Elokuvan alkuperäinen nimi muuten piti olla A Couple Of Dicks, joka olisi varmaan kuvannut hyvin elokuvan käsikirjoittajia Cullenin veljeksiä.
Välttäkää tätä paskaa. Tämä ei ole hyvä elokuva millään tavoin. On olemassa Ed Wood-tyylistä huonoa elokuvaa joka on tavallaan hyvää, on olemassa Taistelukenttä maa-tyylistä huonoa elokuvaa, joka on parhaimmillaan yksi parhaimpia komedioita, joita olen eläessäni nähnyt, on myös olemassa Twilight-tyylistä huonoa elokuvaa, joista jotkut teinit oikeasti pitävät, niin järjettömältä kuin se voi kuulostaakin, mutta tällaista huonoa elokuvaa ei löydy kuin straight-to-video-hyllyltä yleensä tai tv-leffoina joltain halppiskanavilta. Vaikka casting onkin kova ja ohjaaja myös niin se silti pelasta laivaa joka on puoliksi uponnut.
Minä olen pitkään ollut Kevin Smith -fani. Tämä leffa jäi teatterikierroksella näkemättä, vaikka kuinka meinasin. Osittain tämä johtui siitä, että kaikki lukemani jutut olivat negatiivisia. Ensin ajattelin, että voinhan silti leffasta pitää, onhan se sentään Smithin ohjaama, mutta sitten kun niitä negatiivisia kommentteja tulee myös Smithin tuotannosta pitäviltä niin epäilys on vaan kasvanut.
VastaaPoistaEn siis vieläkään ole leffaa nähnyt, mutta uskon, että jossain vaiheessa tämäkin on pakko katsastaa, olipa se miten huono tahansa ;-)
Okei, se rupesi kuulostamaan jo niin huonolta että elokuva rupesi jo uteloittamaan. Tosin luulen että jos se tulee katsottua niin se tapahtuu vasten tahtoani.
VastaaPoistaOtti päähän etenkin tuo mainitsemasi Die Hard-vitsi johon Willis toteaa ettei tunne kyseistä elokuvaa. Voiko sitä enempää muka-itseironista vitsiä alleviivata. Tulee ihan mieleen DeNiron tason lasku kun hän aloitti komedioiden tehtailun ja toistuvasti tuntui koettavan tehdä pilaa vanhasta Taksikuski-maineestaan, onnistumatta siinä kertaakaan.
En oikeastaan edes tajua miksi buddycop-elokuvia tulee parodioita, kun ne jo alun alkaeenkin ovat komediapainotteisia. Tosin okei, Ladattu Ase oli mielestäni hauska, mutta sen tyylinähän oli Hei Me Lennetään-henkinen täyteen pakattu kreisihuumori. Mutta esimerkiksi jo edellämainitun DeNiron Showtime oli kuin novocaine to the soul, siitäkin huolimatta että mukana oli Eddie Murphy jolta löytyi saman genren klassikko 48 Tuntia.
Tracy Morganista en ole koskaan pitänyt ja tämän perusteella en tule pitämäänkään.
Taitavat Cullenit olla samoja puupäitä kuin Twilightin vastaavat fiktiiviset puupäät, eli näin ollen joko Twilightissa esiintyi aitoja puupäitä tai puupäisyys on todellisuutta.